Kiteeläinen BioKymppi Oy aloittaa biokaasun jalostamisen liikennekäyttöönvuoden 2023 alkuun mennessä. Paineistettu biokaasu myydään Kiteen ja Joensuun tankkausasemilla. Laitoksen rakennustyöt alkavat keväällä heti lumien sulettua maansiirtotöillä ja putkistojen asennuksella. Yhtiön tavoitteena on saada ensimmäiset oman maakunnan jätteistä tuotetut biokaasut auton tankkiin tammikuun 2023 loppuun mennessä. Paineistetun biokaasun tankkausasema Kiteelle tulee Puhoksentien varteen, reilun parin kilometrin päähän Kiteen keskustasta. Tankkausasema soveltuu kaasukäyttöisille henkilö-ja pakettiautoille kuin myös raskaallekin kalustolle.
-Laitoskokonaisuus sisältää tankkausaseman lisäksi jalostuksen, paineistuksen ja siirtokontit. Kokonaisinvestointi menee yli 2,5 miljoonaan euroon. Investointitukea tähän on saatu tukea Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta sekä Energiavirastosta, kertoo BioKympin toimitusjohtaja Mika Juvonen. Liikennebiokaasun tuotannon aloittamista Kiteelle on suunniteltu jo yli 15 vuoden ajan, siis biokaasulaitoshankkeen alusta lähtien. On ollut selvää, että pelkästään Kiteellä ei saavuteta liikennebiokaasulle riittävää kysyntää. Asiakaskuntaa on siis löydettävä siis isommista kaupungeista. Joensuuhun biokaasun tankkausasemaa on suunniteltu useita kertoja vuosien varrella, mutta vasta nyt palikat loksahtelivat paikoilleen. Wega teki investointipäätöksen kaasun tankkausaseman rakentamisesta Joensuuhun samanaikaisesti BioKympin kanssa. Joensuun asemalle kaasu toimitetaan paineistetuissa pullokontissa ja paluukuormassa joensuulaisten jäteyhtiö Puhaksen keräämät biojätteet tulevat Kiteelle liikennebiokaasun raaka-aineeksi. Biojätteiden ravinteet palautetaan hygienisoituina lannoitteina luomuruuan tuotantoon. Kierto-ja aluetaloutta parhaillaan, painottaaJ uvonen.
BioKympin Kiteen biokaasulaitos aloitti toimintansa vuonna 2010. Laitoksella käsitellään biojätteitä ja -lietteitä. 20000 tonnia vuodessa tuottaen niistä sähkö-ja lämpöenergiaa sekä hygienisoituja kierrätyslannoitteita. Yhtiönlaskelmien mukaan tämänhetkinen kaasun kokonaistuotanto riittäisi lähes 1000 henkilöauton vuosittaiseen kulutukseen. Liikennebiokaasun tuotantomäärää kasvatetaan kysynnän mukaan. Alussa kaasusta iso osa menee sähkön ja lämmön tuotantoon nykyiseen tapaan, toteaa Juvonen.
Lisätietoja: Mika Juvonen, toimitusjohtaja, BioKymppi Oy, +358 40548 6701
Lähde: Biokymppi Oy. Facebook postaus 3.3.2022